Talousteema Oy
   
Talousteema Oy
Etusivu Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Yrittäjien kaivettava taistelukirveet esiin
27.8.2021 | © Talousteema Oy

Sanoma Oyj:n suuromistaja Aatos Erkko piti vuonna 2005 parhaan yrittäjäpuheen, jonka olen elämäni aikana kuullut. Hän neuvoi yrittäjiä etsimään taistelukirveet esiin ja ryhtymään tositoimiin. Tämä neuvo on nyt tarpeen, kun yrittämisestä tulee vuosi vuodelta yhä vaikeampaa lisääntyvän byrokratian vuoksi.

Osallistuin 5.9.2005 Yrittäjän päivän tilaisuuteen, joka pidettiin eduskunnan uudessa rakennuksessa Arkadiankadun varrella. Tilaisuuden isäntänä oli silloinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu nyt jo edesmennyt ministeri Aatos Erkko.

Erkko teki työuransa Sanoma Oyj:n lehdissä sekä yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hän omisti suuren osan yhtiön osakkeista ja oli näin ollen aito yrittäjä, vaikka olikin pörssikurssien mukaan laskettuna suomen rikkain mies.

Hän piti puheen suomalaisille yrittäjille. Se oli paras yrittäjäpuhe, minkä olen elämäni aikana kuullut. Olen säästänyt puheen tekstin. Hän sanoi:

”Vallitseva ajattelutapa yhteiskunnassamme ei rohkaise yrittämistä millään tavoin, päinvastoin. Pääasia näyttää olevan, että yksittäinen yrittäjä ei pääse hyötymään tuloksista. Ylisuuret palkat ja bonukset sen sijaan hyväksytään, kunhan ne eivät koske yrittäjäomistajaa.”

Lipponen istui etupenkissä aivan Erkon edessä ja minä Lipposen takana toisella rivillä. Näin kuinka hänen niskansa alkoi punottaa, kun Erkko jatkoi mainitsemastaan vallitsevasta ajattelutavasta:

”Ihailemamme poliittinen demokratia, eduskunta ja poliittiset puolueet etunenässä, noudattaa uskollisesti ja määrätietoisesti suomalaista ajattelumallia.”

Erkko esitti radikaalin ehdotuksen yrittäjille:

”Ehkä yrittäjien tulisi kaivaa taistelukirveensä esiin ja ryhtyä tositoimiin. Juhlallinen arvokkuus ei enää auta.”

Suomessa on edelleen 1990-luvun laman seurauksena yli 45.000 yrittäjän vajaus. Joulukuussa 1989 oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 395.500 yrittäjää ja yrittäjäperheenjäsentä (liukuva 12 kk:n keskiarvo). Kesäkuussa 2021 tämä luku oli 350.167.

Laman aikana suuri määrä yrityksiä meni konkurssiin ja vielä useampi lopetti toimintansa, kun pankit kurittivat lainaa ottaneita asiakkaita ja myivät heidän asuntonsa pilkkahintaan saadakseen rahat velallisiltaan. Valtio pelasti pankit, jotka eivät antaneet armoa asiakkailleen. Yrittäjät menettivät omaisuutensa pankkivelkojen maksuun, mutta moni jäi sen jälkeenkin pankin nöyryytettäväksi iso velkataakka harteillaan.

Pääministeri Esko Ahon laman aikainen hallitus toimi väärin, ja tämän jälkeen Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana yrittäjien määrä väheni edelleen, vaikka Nokian imussa elettiin jo nousukautta.

Laman aikana moni yrittäjä sairastui ja aivan liian moni teki itsemurhan. Kovat kokemukset johtivat siihen, että yrittäjien lapset eivät halunneet ryhtyä yrittäjiksi eivätkä muutkaan.

Nykyisin nuorille tarjotaan monenlaista yrittäjäkoulutusta ja virkamiehet houkuttelevat heitä yrittäjiksi, vaikka he itse eivät ole uskaltaneet siihen ryhtyä. Tavallisia yrityksiä ei kuitenkaan arvosteta vaan yritysten pitäisi olla nopeasti kasvavia ja kansainvälistyviä yrityksiä, että syntyisi paljon uusia työpaikkoja ja vienti lisääntyisi. Mopoauton kaltaiset pienet yritykset houkutellaan ajamaan moottoritiellä ylinopeutta.

Suomessa ei ymmärretä, että alkava yritys on arvokas, vaikka sillä ei olisi kasvupyrkimyksiä eikä suuria suunnitelmia. Uusi yrittäjä työllistää kumminkin itsensä, jolloin työttömien määrä vähenee, kun hänen palkkatyöpaikkansa vapautuu ja avaa yhdelle työttömälle mahdollisuuden.

Suomessa ei ymmärretä myöskään kaikkein pienimpien nano- ja mikroyritysten merkitystä. Alle 5 henkilöä työllistäviä nanoyrityksiä on Tilastokeskuksen rakenne- ja tilinpäätöstilaston mukaan 89 prosenttia koko yrityskannasta ja alle 10 henkilöä työllistäviä mikroyrityksiä 5 prosenttia.

Kun yksinyrittäjä palkkaa itsellensä apulaisen, yritys kasvaa 100 prosenttia, ja toisen apulaisen palkatessaan se kasvaa 50 prosenttia. Suuremmat kasvuyrityksetkään eivät juuri milloinkaan pääse tällaisiin kasvulukuihin.

Jos talouden halutaan kasvavan, tarvitaan siis kymmeniä tuhansia uusia yrittäjiä ja menetelmä, jolla voidaan pitää heidän yrityksensä hengissä ja tarjota mahdollisuus kasvaa turvallisesti. Tätä ei Suomessa osata ja lainsäädäntökin on sitä vastaan.

Kirjanpito-, vero- ja yhtiölainsäädäntö on vinoutunutta, byrokraattista ja harhaanjohtavaa.

Yrittäjistä on tehty valtion orjatyövoimaa, joka ilman korvausta kerää arvonlisäverot ja palkkaverot, vaikka yrityksillä ei ole mitään tekemistä näiden veromuotojen kanssa. Kysymys on yritysten piiloverotuksesta, koska tämä työ ei ole yrityksille ilmaista.

Piiloverotus kiristyy jatkuvasti. Lainsäädännöstä tulee yhä monimutkaisempaa ja lisätyötä aiheuttavaa. Perusteluna on harmaan talouden torjunta. Harmaassa taloudessa toimivat rikolliset liikemiehet eivät kuitenkaan näitä lakeja noudata vaan tiukennukset jäävät rehellisten yrittäjien riesaksi.

Nyt yrittäjien pitää toteuttaa ministeri Aatos Erkon ehdotus kaivaa taistelukirveet esiin ja ryhtyä tositoimiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokainen yrittäjä peruu Helsingin Sanomien tilauksensa ja heidän yrityksensä lopettavat mainonnan Sanoma Oyj:n lehdissä, kunnes nämä lehdet alkavat kirjoittaa pienimmistä yrityksistä todenmukaisesti.

Yrittäjien pitää myös irtisanoa yrityksensä jäsenyys Suomen Yrittäjät ry:ssä, koska järjestö ei ole riittävän tehokkaasti ajanut yrittäjien asiaa.

Yrittäjäjärjestö pitää kokouksia, järjestää juhlia ja tarjoaa koulutuksia jäsenilleen, kun sen tulisi painottaa toimintaansa yrittäjien edunvalvontaan. Se antaa lausuntoja, jotka ovat liian pyöristettyjä ja sovittelevia. Sen edustajat käyvät eduskunnan valiokunnissa kuultavina, kun lakeja käsitellään. Sielläkään ei sanota, miten asioiden pitää olla. Syynä tähän laimeuteen on järjestön toimihenkilöiden halu olla virkamiesten ja poliitikkojen kavereita.

Suomen Yrittäjillä on parhaillaan käynnissä mainoskampanja ”Jokainen yrittäjä on sankari”. Tämä sanoma on totta, mutta pelkkä julistaminen ei riitä. Tämä kampanja on samanlaista hehkutusta kuin Helsingissä Kamppi-keskuksen edessä oleva yrittäjäpatsas. Kukaan ei edes tiedä, mitä se esittää. Sama koskee Yrittäjän päivän viettoa. Se on turhaa, kun yrittämisestä tulee vuosi vuodelta yhä vaikeampaa. On ryhdyttävä tositoimiin, kuten Erkko ehdotti.

Yrittäjien pitää kärkkäästi vaatia yrittämisen olosuhteiden parantamista poliitikoilta. Jos me pokkuroimme heidän edessään, mikään ei muutu paremmaksi.

Aatos Erkko ei pokkuroinut eikä välittänyt siitä, mitä Paavo Lipponen ajatteli hänen puheestaan. Meidän muidenkaan yrittäjien ei pidä välittää, vaan paukuttaa asiat niin kuin ne ovat.

Itse olen toiminut näin jo vuosikymmenten ajan ja saanut paljon vihamiehiä, mutta en välitä siitä. Viha on heidän ongelmansa – ei minun.

Lassi Mäkinen

Älä luota lakisääteiseen kirjanpitoon ja tuloslaskelman voittoonPitäisikö Petteri Orpon jättää konkurssihakemus käräjäoikeuteen?Onko negatiivinen oma pääoma taloudellinen ongelma?Sijoituksen reaalituotto ei ole millään tavoin reaalinenPankit vaanivat tilitoimistojen apajiaKirjanpito tuhlaa arvokasta työaikaaOlen yli 50 vuotta laskenut väärinEkonomistit seuraavat vääriä talouslukujaVoittaako yritys rahaa vai pääomaa?Mitä pitäisi tehdä, kun rahat alkavat loppua?Alv:n alarajahuojennuksen tilalle tarvitaan parempi menettelyMaksetaanko osingot voitoista?Modernia kassavirtalaskentaa YhdysvalloissaYritysjohdolle tuoretta tietoa rahan riittävyydestä tulevaisuudessaHoltitonta taloudenhoitoaElämme talouden satumaailmassa irti todellisuudestaMitä hyötyä on voitosta?Yritysmuodoksi riittää pelkkä yritysTaas nollatutkimus yrittämisestäDigitalisaatio ja epärehellisyys käsi kädessäKonkurssit lisääntyvät ja valtio hyötyyVerohallinnolta lepsu ohje epäselvän lain tulkitsemiseksiKirjanpitolain vähäisyyttä koskevien pykälien hyödyntäminenPienille yhdistyksille luotiin turha ”tilinpitomalli”Verosihteerin lähettämä selvityspyyntö tuli kalliiksi tilitoimistolleMihin tasetta oikeastaan tarvitaan?Mihin tuloslaskelmaa oikeastaan tarvitaan?Vuosi vaihtui ja talous kuihtuu – mistä valoa talouteen?Kansanedustajien joululahja yrityksilleVirtuaaliviivakoodista maksutietokoodiVääjäämättä päädytään yhteen yritysmuotoonValhe, emävalhe, tilasto, tilinpäätösAutomaatio ei vähentänyt kirjanpitäjien määrääVaromatonta liikevaihdon laskentaaKatsekontakti, hymy ja tervehdys eivät maksa mitäänVerohallinto siirtää taas omia tehtäviään yrittäjilleKirjanpitolaki on uudistettava pikaisestiMoni yrittäjä lopettaa, jos YEL-maksut nousevatPitäisikö palkanlaskijoiden mennä lakkoon?Asunto-osakeyhtiön talousarvion lakiperusteinen umpisolmuAsunto-osakeyhtiöt laativat kirjanpitonsa liian vaikeastiMiten meidän käy, kun Venäjä tuhoaa taloutensa?Ukrainan sota vahingoittaa suomalaisiakin yrityksiäTaloushallintoalan tulevaisuusPienyrityksen elämä on turvatontaTaitamattomasti säädetty varojenjaon rajoitusOn parempi tehdä oikeita asioita väärin kuin vääriä asioita oikeinEntiset pimeät taksit ovat nyt laillisiaKorona muutti koko loppuelämäniKevytyrittäjäpalvelun kirjanpito vedettiin umpisolmuunSuomeen tarvitaan selluvero, sahavero ja kaivosveroHoidatko raha-asioitasi kuin Suomen valtio?Tarjoatko asiakkaallesi, mitä hän tarvitsee vai mitä haluaa?Yrittäjän terveys ei tunnu kiinnostavan ketäänYrittäjien kaivettava taistelukirveet esiinYritysverotusta voidaan ja pitääkin muuttaaKassavirta-ajattelu 11: ElämänasenneKassavirta-ajattelu 10: Melkein kaikki konkurssit voidaan välttääKassavirta-ajattelu 9: Kassavirtaverotus on oikeudenmukaistaKassavirta-ajattelu 8: Kassavirtaan perustuva tilitoimistopalveluKassavirta-ajattelu 7: Kassavirtalaskennan ohjelmistotValtiokonttori tulkitsee kustannustukilakia väärinKassavirta-ajattelu 6: Tehokasta kirjanpitoa suoraan tiliotteistaKassavirta-ajattelu 5: Kassasuunnittelu valaisee tulevaisuudenKassavirta-ajattelu 4: Iso hanke imee kassan kuivaksiKirjanpitolautakunnan lausunto tilinpäätöksen allekirjoittamisestaKassavirta-ajattelu 3: Sesonkivaihtelut kurittavat kassavirtaaKassavirta-ajattelu 2: Vahva kassavirta parantaaKassavirta-ajattelu 1: Kassavirtalaskenta maanläheistäMaksullinen verkkolaskutus on kehityksen jarruYhdenkertainen ei ole yksinkertaistaTilinpäätös valmistui heti seuraavana aamunaVaihtoehto Verohallinnon tilitoimistolleVerohallinto perustaa ”ilmaisen” tilitoimistonMiksi kirjanpito-ohjelmia on vaikea käyttää?SapattivuosiEduskunta pudotti pommin kirjanpitolautakunnan pöydälleTilitoimistovero rasittaa tilitoimistojen asiakkaitaYrittäjän nähtävä pitemmälle kuin ekonomistitVerotusta koodataan umpisolmuunKorona jättää jälkiä elämäämmeHallituksella väärä näkökulma työllistämiseenTilinpäätöksissä liikaa klappiaKovia kokeneet ja fiksut pärjäävätYrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksiPienet tilitoimistot voivat pelastaa SuomenYrittäjän piinakevätValmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaanKassavirtalaskenta voittaa kuusi nollaAvaan kirjanpitoni ytimenKoodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksenHinta on tunneasia ostajalle ja myyjällePöytäkirja voi olla väärä todisteKompastuin Verohallinnon kielivirheeseenHerätys Verohallinto, elämme 2000-luvulla!Ilmasto-ongelma ei ratkea roskalaatikoillaEi saa suosia pientä tilitoimistoaPerustin osakeyhtiön ja yllätyinMiten tilitoimistot selviytyvät?Piiloverotus raskaampaa kuin avoin verotusTilitoimiston uusi suuntaOvela tilitoimistoalan valtausjuoniKirjanpitolain reliikitRahanpesun valvonta maksaa 355 euroaYrittäjiin kohdistuvaa vihapuhettaKateuden ryydittämää yrittäjien noitavainoaOsakeyhtiö on mainettaan parempiYrittäjä on monen sortin velvollinenSuomalaiset ovat tarkkoja talousasioissaHe ansaitsevat paremman työn ja elämänTilitoimistot tienhaarassa: täysautomaatio vai asiantuntijapalveluOsakepääomarajan poistamisesta tuli torsoTilinpäätökset laaditaan liian vaikeastiKuka maksaa turhan työn?Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekojaSuomen valtiosta on tullut digiterroristiKotitarkastajat nelihenkisiin perheisiin – onko totta?Tulevaisuudessa vain osakeyhtiöitäYötöitä kirjanpitäjille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisterissä on päivämäärävirheHallitus mahdollistaa ihmisten säästöjen ryöstämisenKiristyvästä tietosuojasta paineita luottotietoyhtiöillePuolen vuoden musta aukko asuntoyhtiön taloudessa”Joskus tulee virheilmoitus, joka sitten häviää itsestään”Kassavirtahanke täyttää 15 vuottaTulorekisteri – kenen byrokratiaa se keventää?Aika ja raha – yrittäjän kaksi stressiäSuomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinpäätöstä ei saa muuttaa”Kuuden euron simmi”Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyllä pärjäävät, mutta suuret…Tuntemattomat tilinpäätöskaavat suojaavat yrittäjää vainoltaMiten valvonta ”laaditaan”?Miksi yrittämisen byrokratia tuntuu kevyeltä?Arvonlisäverolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto järjestää kirjanpitäjien hirttäjäiset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee”Posti kulkee, kun Kusti polkee”Puhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti”Itselleen sika kiusan tekee…”Kolmen vuoden säännön anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyhä osinkoverotus – ”Miks kaiken pitää aina muuttua?”Vain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTyö on antamista – ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpidätykset tarpeetonta näpräämistäAuto kirjanpidossa – auto ei kirjanpidossa – auto jälleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti tärkeimmän investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, Hämeenlinna, Oulu ja HelsinkiPienessä yrityksessä ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelustaSeura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"Juha Sipilä haluaa Suomeen 110.000 uutta työpaikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa”Tämä on aivan hevon humppaa”Tekisinkö tilinpäätöksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2024