Suomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssa13.10.2018 | © Talousteema OyYrittäjäjärjestön toiveen mukaisesti hallitus aikoo väljentää nano- ja mikroyritysten palkkaamien työntekijöiden irtisanomissuojaa. Ay-liitot ovat ryhtyneet taisteluun irtisanomissuojan murentamista vastaan. Tämä riita on tarpeeton. Kukaan ei tunnu ymmärtävän asian ydintä.Suomen Yrittäjät ry on vuosikausia kampanjoinut työehtojen joustavuuden parantamiseksi. Suurin mörkö on yleissitovuus, joka pakottaa työehtosopimusten noudattamiseen silloinkin, kun työnantaja ja työntekijä eivät ole järjestäytyneet.
Yleissitovuus on perustuslain vastainen, sillä se rikkoo järjestäytymisvapautta. Se ei hyväksy ajatusta, että työnantaja ja työntekijä voivat yhteisymmärryksessä laatia työsopimuksen, joka tyydyttää molempia.
Suomessa on pitkä perinne ajattelulla, että työnantaja on riistäjä ja työntekijä laiskuri. Tämä johtaa usein muuten keskenään hyvin toimeentulevat ihmiset vastakkain. Kumpikaan ei uskalla joustaa. Työnantaja on maksavinaan palkkaa ja työntekijä tekevinään työtä, kuten usein sanotaan.
Suomen Yrittäjät on pitkään vaatinut työehtojen keventämistä. Yleissitovuuden kumoaminen on kuitenkin liian iso asia. Tarvitaan aluksi jokin pienempi kohde.
Yrittäjäjärjestö valitsi kohteekseen enintään 20 henkilöä työllistävien yritysten irtisanomissuojan keventämisen.
Pääministeri Juha Sipilän hallitus haluaa ennen vaaleja luoda äänestäjille mielikuvan, että se ajaa myös yrittäjien asiaa. Niinpä Suomen Yrittäjien teema on mukana lakipaketissa, joka on loppuvuoden aikana tulossa eduskuntaan.
Ay-liitot haluavat tukea vasemmistopuolueita tulevissa vaaleissa ja ne huomasivat irtisanomissuojan keventämisen aiheeksi, jolla saadaan väki liikkeelle.
Järjestöillä on valtava omaisuus. Ne voivat tukea lakkoilevia ja ylitöistä kieltäytyviä ihmisiä, kun nämä menettävät ansioitaan tässä yhteenotossa.
Suuria yrityksiä edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto on huolissaan, koska pakkotoimet kohdistuvat lähinnä sen jäsenyrityksiin eikä juuri lainkaan enintään 20 henkilöä työllistäviin yrityksiin. Kysymys on isoista tappioista.
Hallitus päätti hieman keventää lakiesitystään. Nyt irtisanomissuojan keventäminen koskee vain nano- ja mikroyrityksiä, joilla on palveluksessaan enintään 10 henkilöä. Tämäkään ei lepyttänyt ay-liittoja.
Koko jupakka on ajautumassa pahaan pattitilanteeseen. Sen vaikutukset Suomen talouteen voivat olla kohtalokkaat. Tämä on surullista.
Tämä on surullista, koska riita on tarpeeton. Yrittäjäjärjestö ei ymmärrä, että suora hyökkääminen kohti lujalla aatteella ja vahvalla taloudella betonoitua ay-muuria vastaan on epätoivoinen toimenpide. Muuri ei murru, vaikka pieni pala siitä saataisiin hakattua irti.
Yrittäjäjärjestöllä on taskussaan työkalu, jota se ei osaa käyttää. Sen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin edistää kaikin mahdollisin tavoin yrittäjyyden yleistymistä Suomessa.
Jos yrittäjien määrä lisääntyisi voimakkaasti, ay-liittojen valta murenisi samassa tahdissa. Jokainen yrittäjä on pois ammattijärjestön jäsenkunnasta.
Mitä enemmän yrittäjiä on, sitä vähemmän ay-järjestöillä on jäseniä ja jäsenmaksuja. Niiden talous alkaa rapautua. Niiden taistelukeinot menettävät tehonsa. Ja niiden vaikutusvalta vähenee. Jonkin ajan kuluttua murisevista karhuista tulee piipittäviä hiiriä.
Kun Jussi Järventaus vielä oli Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja, kerroin tämän keinon hänelle useita kertoja, mutta hän ei ymmärtänyt sen merkitystä. Uudelle toimitusjohtajalle, jonka nimeä en edes muista, en ole kertonut enkä aio kertoa, koska yrittäminen yleistyy Suomessa ilman yrittäjäjärjestön toimenpiteitäkin.
Lassi Mäkinen