Tilitoimiston uusi suunta16.8.2019 | © Talousteema OyTilitoimistoala on historiansa alusta lähtien tuottanut rutiinipalveluja mahdollisimman halvalla. Kun toimin tilitoimistoyrittäjänä vuosina 1981 – 1999, päätin vuonna 1988 muuttaa toimistoni liikeidean radikaalisti.Tilitoimistot tuottavat asiakkailleen kirjanpitoa, veroilmoitusten laadintaa, palkanlaskentaa, laskutusta, ostolaskujen käsittelyä ja maksujen hoitoa. Yrittäjät ostavat näitä palveluja, koska eivät itse osaa tällaisia töitä, heillä ei ole aikaa tehdä niitä ja tilitoimiston hinnat ovat halvemmat kuin oman toimistotyöntekijän palkkaaminen.
Tilitoimistot ovat hintaloukussa, sillä niiden tarjoamien palvelujen arvellaan olevan pelkästään rutiinityötä. Hinnat ovat halpoja, vaikka alan työt ovat vaativia ja edellyttävät jatkuvaa kouluttautumista.
Tilitoimistoalan työpaikkojen on ennustettu häviävän. Ennustajien mielestä alan rutiinityöt ovat siirrettävissä tietokoneille. Tämän ajatuksen mukaan ihmisiä ei tilitoimistoissa pian enää tarvita. Tilitoimistoista tulee verkkopalvelimia, joihin asiakkaat ovat suoraan yhteydessä.
Onko olemassa jokin muu ajatusmalli? Voisiko tilitoimisto tarjota edelleen palveluja, joita tuottavat ihmiset? Itselläni on kokemusta tästä asiasta vuosikymmenten takaa.
Perustin ensimmäisen tilitoimistoni vuonna 1981. Sen ideana oli tuottaa valikoiduille asiakkaille ensisijaisesti yrittäjän tarvitsemia tietoja ja vain toissijaisesti verottajan vaatimia ilmoituksia. Tämä oli menestysidea, sillä yrittäjät kokivat saavansa tärkeää tietoa maksamiensa laskujen vastineeksi.
Siihen aikaan elettiin ulkomaisten lainojen vapautumisen synnyttämää korkeasuhdannetta, jolloin yritykset kasvoivat nopeasti. Tilitoimistoala alkoi ketjuuntua.
Kolmen tilitoimistoketjun omistajat ottivat yhteyttä ja halusivat ostaa tilitoimistoni, jota en ollut milloinkaan ajatellut myydä vaan tarkoitus oli toimia siinä eläkeikään asti. Kaksi heistä teki hintatarjoukset, jotka olivat moninkertaiset siihen verrattuna, minkä olisin itse toimistostani maksanut. Yksi jäi vielä miettimään tarjoustaan.
Nykyisin nämä tarjoajat kuuluvat Accountorin, Visman ja Rantalaisen ketjuihin.
Aikani pohdittuani päätin myydä toimistoni vuonna 1988 ja jatkaa toimintaa perustamassani toisessa tilitoimistossa. Kehitin aivan uuden liikeidean.
Päätin tuottaa yrityksille taloushallinnon neuvontapalveluita. Päätin myös, että en enää palkkaa työntekijöitä vaan teetän kirjanpidot ja muut perinteiset tilitoimistotyöt toisilla tilitoimistoilla.
Valikoin asiakkaiksi kymmenen yritystä, jotka halusivat ja tarvitsivat taloudellista neuvontaa. Tein niille laajaa palvelua ja tuntihintani oli yli kaksinkertainen normaaliin tilitoimistohintaan verrattuna.
Tämä uusi liikeidea osoittautui suuremmaksi menestykseksi kuin ensimmäinen ideani.
Kun Suomi devalvoi markkansa 1990-luvun alussa, edellisen vuosikymmenen kasinotalous romahti. Syntyi satojen tuhansien ihmisten työttömyys ja yrityksiä meni konkurssiin moninkertaisesti aikaisempaan verrattuna.
Yhtä lukuun ottamatta asiakkaani menettivät suuren osan liikevaihdostaan muutaman kuukauden aikana. Joillakin oli ulkomaan rahan määräisiä lainoja, joiden pääoma markoissa kasvoi devalvaation vaikutuksesta. Pankit alkoivat kovistella laina-asiakkaitaan. Asiakkaideni asiakkaat viivyttelivät maksuissaan.
Tässä tilanteessa apuani tarvittiin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.
Neuvottelin pankkien kanssa asiakkaideni lainojen vapaavuosista, laina-aikojen pidennyksistä ja jopa lainojen anteeksiantamisista. Onnistuin varsin hyvin, kun pystyin antamaan pankeille tarkkaa tietoa asiakkaideni taloudesta.
Perin asiakkaideni saatavia heidän asiakkailtaan ja huolehdin asiakkaideni saamiin perintäkirjeisiin vastaamisista. Monesti yrittäjä ei itse enää kyennyt ottamaan yhteyttä velkojiinsa vaan heitti perintäkirjeet roskakoriin.
Yhteydenottoni tuottivat tulosta, sillä moni velkoja oli halukas antamaan lisää maksuaikaa. Tästä lisäajasta täytyi pitää tarkasti kiinni, että jatkossakin maksujen siirtäminen olisi mahdollista. Kassasuunnittelu auttoi maksujen ajoittamisessa.
Asiakasyritysteni henkilökuntaa ei jouduttu irtisanomaan, vaikka monessa yrityksessä kustannusten alentaminen oli välttämätöntä.
Eräässä yrityksessä pidimme henkilökuntatilaisuuden, jossa taloustilanne kerrottiin avoimesti. Tämän jälkeen henkilökunta kokoontui oma-aloitteisesti ja ehdotti palkkojensa alentamista, jos myös johdon palkkoja alennetaan. Näin tehtiin.
Laman aikana vain yksi asiakkaistani ajautui konkurssiin. Sekin olisi selviytynyt, jos roskapankki Arsenal olisi antanut siihen fuusioidun säästöpankin myöntämät järjettömät lainat anteeksi.
Laman aikana kaikkein huonoimminkin pärjäävät asiakkaani eivät milloinkaan valittaneet laskuistani vaan maksoivat ne tarkasti eräpäivinä, vaikka laskut olivat isoja. Asiakkaani tiesivät saavansa arvokasta apua maksujensa vastineeksi.
Ainoa hankaluus uuden palvelun tarjoamisessa oli Taloushallintoliiton vastustus. Uutta toimistoani ei haluttu auktorisoida, kun en laatinut kirjanpitoja. Lopulta liitto kuitenkin antoi periksi ja sen sääntöihin lisättiin maininta taloushallinnon neuvontapalveluista.
Kun 1990-luvulla valmisteltiin kirjanpitolain uudistusta, jossa kirjanpitoaineistojen säilyttäminen sähköisessä muodossa sallittaisiin, vaikutin asiaan aktiivisesti, koska tajusin automaation helpottavan neuvontapalvelujen tarjoamista.
Taloushallintoliitto oli lakiuudistusta vastaan. Tilitoimistotarkastajien kokouksessa esitettiin kysymys, miten voimme tarkastaa tilitoimistoja, jos ei enää ole tositteita. Tyhmän kysymyksen esitti nykyisin suuren tilitoimistoketjun johtaja.
Valitettavasti taloushallinnon sähköistäminen meni väärälle raiteelle, kun verkkolaskujen välittäminen kapseloitiin pankkien ja muiden verkkolaskuoperaattorien kartelliin. Taloushallinnon ohjelmatoimittajat sinetöivät tämän kapselin. Tästä syystä taloushallinnon sähköistymiskehitys on ollut hidasta.
Turhautuneena hyppäsin kelkasta vuonna 1999 lopettamalla tilitoimistoni ja aloittamalla verkkolehden tuottamisen. Se oli kolmas liikeideani yrittäjäurani varrella – mutta ei viimeinen.
Lassi Mäkinen 
