Liittymismaksujen arvonlisäverotus8.5.2019 | © Talousteema OyVerohallinto antoi 30.4.2019 ohjeen liittymismaksujen arvonlisäverotuksesta. Palautuskelpoisten liittymismaksujen myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Palautuskelvottomat mutta siirtokelpoiset liittymät ovat osa verkon kautta myydystä tavarasta tai palvelusta perittävää vastiketta ja siten arvonlisäverollisia.Erilaisiin verkkoihin, esimerkiksi sähkö-, tele-, vesijohto-, viemäri- ja kaukolämpöverkkoihin, liittymisestä suoritettavat liittymismaksut ovat tavallisesti siirtokelpoisia mutta sillä ei yleensä ole merkitystä ratkaistaessa liittymismaksujen arvonlisäverokäsittelyä.
Sen sijaan arvonlisäverokäsittelyyn vaikuttaa se, onko liittymismaksu palautuskelpoinen vai -kelvoton.
Palautuskelpoisia liittymismaksuja pidetään omistussuhteeseen liittyvinä pääomasuorituksina, jotka eivät ole vastiketta tavaran tai palvelun myynnistä. Kyse on palautuskelpoisen liittymismaksun osalta rahoituspalvelun myynnistä ja tarkemmin takaisinmaksettavien varojen hankinnasta yleisöltä ja muusta varainhankinnasta.
Rahoituspalvelun myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa (AVL 41 § ja 42 § 1 momentti 1 kohta tai 6 kohta ja 3 momentti). Näin ollen palautuskelpoisten liittymismaksujen myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa eikä liittymän hankkija voi tehdä arvonlisäveron vähennystä.
Palautuskelvottomat mutta siirtokelpoiset liittymismaksut ovat sitä vastoin osa verkon kautta myydystä tavarasta tai palvelusta perittävää vastiketta ja ne ovat arvonlisäverollisia AVL 1 § 1 momentin 1 kohdan mukaisesti. Näiden liittymismaksujen myynnistä suoritetaan arvonlisäveroa. Ostajalla on arvonlisäveron vähennysoikeus, jos hankinta tapahtuu ostajan arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaa toimintaa varten.
Lassi Mäkinen