Talousteema Oy
   
Talousteema Oy
Etusivu Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy
Ei kahta rangaistusta samasta asiasta
20.10.2021 | © Talousteema Oy

Verohallinto julkaisi ohjeen "Ne bis in idem -periaate ja verotus". Ne bis in idem tarkoittaa suomeksi ei kahdesti samassa asiassa. Tämä kielto on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteista. Se koskee myös verotusta.

Ne bis in idem -kiellon mukaan ketään ei saa tutkia ja rangaista toiseen kertaan rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi.

Ne bis in idem -kielto on ilmaistu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Suomen perustuslaissa taataan oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Hallinnollinen seuraamus voi olla tavoitteiltaan ja ankaruudeltaan saman kaltainen kuin rikosoikeudellinen rangaistus, ja silloin myös hallinnollinen seuraamus estää uuden rangaistuksen. Esimerkiksi veronkorotus on tällainen hallinnollinen rangaistus. Verotukseen liittyvästä rangaistavasta teosta ei voida nostaa rikossyytettä, jos samasta teosta on jo määrätty veronkorotus.

Ne bis in idem -kielto koskee kuitenkin vain veronkorotuksia, jotka on määrätty luonnolliselle henkilölle tai joista luonnollinen henkilö vastaa suoraan lain perusteella. Periaatetta ei siis sovelleta, jos veronkorotus on määrätty osakeyhtiölle ja samasta asiasta vaaditaan rangaistusta osakeyhtiössä määräysvaltaa käyttäneelle henkilölle.

Käytännössä Verohallinto ratkaisee, käsitelläänkö verotusta koskeva väärinkäytös hallinnollisesti veronkorotusasiana vai rikosoikeudellisin perustein syyteasiana. Jos asia on käsiteltävä rikoksena, Verohallinto voi tehdä verotuspäätöksen mutta jättää veronkorotusta koskevan päätöksen tekemättä. Silloin Verohallinto voi tehdä tapauksesta rikosilmoituksen ja syyttäjä voi nostaa syytteen.

Lassi Mäkinen

Asuintalovaraus tuloverotuksessaVuoden 2025 talousarvioesityksen veromuutoksiaKotitalousvähennyksen kiristäminen vaarantaa työvaltaisten yritysten toiminnanHenkilökuntaetuja tiukennettiinLisää arvonlisäverotuksen kiristyksiä ensi vuoden alussaYleinen verokanta muuttuu syyskuun alussaArvonlisäveron alarajahuojennus muuttuu vuoden 2025 alussaJatkossa verokortit tulevat voimaan vuoden alussaAlv-korotuksen lausuntokierros päättyy 17.5.Onko sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö yritys?Kehysriihestä mittavia veronkiristyksiäYrityssaneerauksessa leikattu osuus lainasaamisestaHallinto-oikeuden mukaan Wolt-lähetit ovat yrittäjiäPolttoainetta jakeluyrityksen luottokortilla itsenäisillä asemillaMatemaattinen arvo yhtiöiden sulautumisen jälkeenAlv:n alarajahuojennus poistuu 2025Työnantajan maksamat oikeudenkäyntikulut palkkatuloaLuontoisetujen laskentaperusteet 2024Matkakustannusten korvaukset 2024OmaVeron uudistukset poistavat Lomake.fi-palvelun tarpeenKotitalousvähennys laajeneeJoukkorahoitukseen osallistuvan henkilön verotusPerintöveron maksuaikaa pidennetäänMaapohjan kiinteistövero eriytyy rakennuksen verostaMaatalousyhtiön omistamien osuuskunnan osuuksien arvostaminenKevytyrittäjän palkkatulon määräArvonlisäverovähennyksen oikaiseminen yrityssaneerauksessaVerohallinnon ohje tutkimus- ja kehittämismenojen vähentämisestäPelkkä substanssiarvo ei kelvannut KHO:lleMaalämpölaitos elinkaarisopimuksellaOsakkeiden siirto käyttöomaisuudesta vaihto-omaisuuteenEU muuttaa alv-lainsäädäntöäänVuoden 2023 alussa voimaan astuvat yrityksiin vaikuttavat veromuutoksetMyöhästymismaksu palautettavan arvonlisäveron perusteellaLaki tutkimus- ja kehittämisvähennyksistä huomattavan edullinenKuntien ja seurakuntien veroprosentit ensi vuonnaRavintoedun arvo nousee ensi vuonna 12 %Isot korotukset kilometrikorvauksiin ja päivärahoihinVähennysoikeus maksuttoman näöntarkastuksen ostoistaHallitus antoi vuoden 2023 talousarvioesityksen eduskunnalleHenkilökuljetusten arvonlisävero poistetaan väliaikaisestiVelkasaatavan pääoman leikkaus saneerausohjelmassaYrittäjät voivat ensi vuonna ilmoittaa asiakkaidensa kotitalousvähennystietojaKolmen vuoden kuluessa saatujen lahjojen kumulointiLaskutuspalveluyritysten ja työn suorittajien arvonlisäverotusTulossa lisävähennysoikeus tutkimus- ja kehittämismenoistaYhtiöille suunnitellaan vähennystä oman pääoman lisäyksen perusteellaSähkösavukkeiden makunesteetKokonaispalkkamalliRavintolaopas ei ollutkaan kirjaLastenaterian ohessa luovutetun 95 sentin lelun alv oli 24 %Apu Ukrainan pakolaisille arvonlisäverotonta takautuvasti 24.2.2022 alkaenHevosalan arvonlisäverotusVapaan oman pääoman rahastoon sijoitettujen varojen takaisinmaksuEsiintyvän taiteilijan verotusKiinteistön lunastukseen oikeuttava vuokrasopimusMaksusopimuksen maksu arvonlisäverollista tuloaKoulutuksen arvonlisäverotus muuttuuFactoringin arvonlisäverollisuusVähäisen lahjan arvo on enintään 100 euroaLuontoisetuohjeeseen tuli useita muutoksiaMerkitykselliset siteet Suomeen katkesivatVerovapaat matkakustannusten korvaukset 2022Vuoden 2022 luontoisedutLupa perusopetuksen järjestämiseen puuttuiPysäköintiyhtiön arvonlisäverollisuusAnonyymin velkakirjaohjelman pääomien alentaminenMaksamattomat osingot veronalaista tuloaEi kahta rangaistusta samasta asiastaElinkeinoverolain poistoista julkaistiin ohjeOmaVero muuttuu marraskuussaTulorekisteri hyödyttää mutta ei tietojen antajiaOsingon maksaminen in naturaÖljylämmityksestä luopuminen lisää kotitalousvähennystäYhteisöveron minimi ei koske pieniä yrityksiäYhtiön osakkeiden lahjoituksessa poikettiin vertailuarvostaHuolimattomasti tehty verotarkastusArvonlisäveron erityisjärjestelmät laajenevatLyhyt vuokraaminen katkaisi kahden vuoden asumisjaksonKirkon keskusrahastomaksu on arvonlisäverotonAteriapalvelujen myynti oppilaitoksilleOman käytön vero bonusten käytöstäKulttuuriseteliä saa jatkossa käyttää myös etätapahtumiinAlv-vähennys vähäisen toiminnan harjoittajan laskustaVerohallinto helpottaa tilapäisesti maksujärjestelyjen ehtojaTulorekisteri ei vähentänyt hallinnollista taakkaaVeroilmoituksille lisäaikaaTyösuhteeseen perustuvan osakeannin verotusAsunto-osakeyhtiön myymä aurinkosähköKilometrikorvaus luontoisetuautolla ajetusta työmatkastaTytäryhtiön osakkeiden hankintakulujen arvonlisäveron vähentäminenUudistettu luontoisetuohjeArvonlisäveron alarajahuojennusta koskeva ohje uudistettiinKannanotto matkustus- ja majoituskulujen käsittelystä verotuksessaLuontoisetujen laskentaperusteet 2021Verovapaat matkakustannusten korvaukset 2021Osingon maksaminen osakkeiden lahjoituksen jälkeenOsuuskunta kevytyrittäjäpalvelun tuottajanaOsakeyhtiö ei ollut yleishyödyllinen yhteisöKHO poikkesi KVL:n osakemerkintäratkaisustaPienhankintojen euromääräiset rajat nousevatAsunnon vuokraaminen loman ajaksi ei katkaise yhtäjaksoista asumistaTodellinen kauppahinta kiinteistön verotusarvonaAvopuolisoiden eron yhteydessä maksettava hyvitysTalousarvioesityksessä veroetuja päästöttömälle työmatkustamiselleToimistovuokrauksessa kaksi erilaista arvonlisäverotustaTurva- ja hälytysjärjestelmän asennustyön kotitalousvähennysMatkaoppaiden matkakustannusten korvauksetUuden arvonlisäveroilmoituksen käyttöönotto siirtyyTyösuhde-etujen verotukseen tulossa muutoksiaOsingon vaihtoehtona uusia maksuttomia osakkeitaYhteismetsille, tiekunnille ja kalastuskunnille verotusohjeVerohallinto suunnittelee kirjanpitosovellusta mikroyrityksilleVahvistettu tappio ja omistajanvaihdosVihdoin Katso-tunnistuksesta luovutaanOsinkojen verotusta koskeva ohje päivitettiinArvonlisäverojen maksamiseen lisäaikaaHallitus lupasi lainata alkuvuoden alv:t takaisinYritysten saamien korona-avustusten verotuskäsittelyLasku- ja kuittikohtainen alv-ilmoittaminen edelleen suunnitelmissaSuomi.fi korjasi ison virheensä vuoden myöhässäVuodenvaihteen veroilmoituksiin lisäaikaaKoronatilanne muutti ravintoedun käyttöäVerohallinnolta vain vähän koronahelpotuksiaVerohallinnolta ensiapua koronatilanteeseenAlihinta ei ollut peiteltyä osinkoaMatkailualan arvonlisäverotusOsakaslainan verotusVerotettava tulo henkilöverotuksessaKoronaviruksen vaikutus kuuden kuukauden sääntöönValintamahdollisuus useasta henkilökuntaedustaAlle 10 %:n äänivalta oikeutti lahjaverohuojennukseenHammasvakuutus henkilökuntaetunaYksikäyttöarvosetelistä vero maksettava hetiTulorekisteriin ilmoittaminen helpottuu hiemanEduskunta hyväksyi lain korotetuista poistoistaPäätös luontoisetuarvoista vuonna 2020Päätös vuoden 2020 päivärahoista ja kilometrikorvauksistaTulorekisteri-ilmoituksista ei myöhästymismaksuja vielä 2020Yrityksiä kannustetaan investoimaan lisäpoistoillaVerohallinto jatkaa alv-ilmoituksen kehittämistäPääomalainat tuloverotuksessaKommandiittiyhtiön tappioiden vähentäminenVuoden 2020 verotus hahmottumassaYksityiskohtaiset ohjeet laskun antamisesta ja sisällöstäOsakaslainasaatavista ei varainsiirtoveroaKatso jatkuu ja Suomi.fi laajeneeVarainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuuPienten toimijoiden tulorekisteri-ilmoitukset muuttuvatArvioverotusta ei voitu toimittaaKiinteistöinvestoinnin tarkistusmenettelyPoikkeuksellinen lausuntopyyntö tuloveroehdotuksistaToimintamuodon muutos osakeyhtiöksiKollektiivisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen tulkinta muuttuiRekryKoulutus on verovapaata ja vähennyskelpoistaSosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotusKokonaishoitopalvelun tulo- ja arvonlisäverotusAurinkosähkön tuottaminen asunto-osakeyhtiössäIT-kehityshankkeen alaskirjausVeronpalautusten kuittaukset aiheuttavat päänvaivaaOsakeyhtiön ja osuuskunnan tulolähdejaon poistuminenPotilaiden majoittaminen sairaalassaVerotuksen korot vuonna 2020Katso-tunnistautuminen päättyy ilmoitettua myöhemminLainamuotoinen joukkorahoitus yrityksilleYritysten verotukseen vain vähäisiä muutoksiaPeitellyn osingon tulkinta muuttuiLiittymismaksujen arvonlisäverotusTyöpisteiden ja toimistotilojen vuokraaminenAlv-ilmoittamisen uudistustyö jatkuu VerohallinnossaOsakkeiden nimellisarvon alentaminenAsiakkaan itse tilaaman laboratoriotutkimuksen arvonlisäveroPerheryhmäkotipalvelut, tukiasuntolapalvelut ja tuetut asumispalvelutKollektiivisen ryhmäeläkevakuutuksen erilaiset perusteetVirtuaalivaluutan luovutusvoittoPalkintojen ilmoittaminen tulorekisteriin synnytti hämmennystäOsakeyhtiöiden ja osuuskuntien tulolähdejako poistuuTappionkorvauksen arvonlisäverollisuusVerohallinnon uusi palvelumuoto: ennakollinen keskusteluVerotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessaPurentakiskojen ja poraohjaimien myyntiTulorekisteristä saa vihdoin PDF-raporttejaTyöharjoittelijan etujen ja korvausten verotusVaihto-oppilaaksi YhdysvaltoihinVerohallinto haluaa muuttaa alv-ilmoittamisenOhje yrittämisestä, tulonhankinnasta ja harrastamisestaOsakkaan pantti ja takaus yhtiön lainan vakuutenaTulorekisterin käyttöönotto ei onnistunut odotetustiLääkärikeskuksen arvonlisäverotusUuden verokortin mukainen ennakonpidätysHoitotoimenpiteen yhteydessä luovutettu tavanomainen tarvikeSähköisten palvelujen myynti EU:n sisällä yksinkertaistuuLuovutustappiota pääomalainan myynnistäLahjaveron huojennus hylättiin taserakenteen perusteellaEsiintyvät taiteilijat voivat hakeutua verovelvollisiksiYrityksen oma alkoholituote voi olla mainoslahjaJakautumisessa syntynyt yhtiörakenne esti lahjaveron huojennuksenLuontoisetujen laskentaperusteet vuonna 2019Matkakustannusten korvaukset vuonna 2019Yksityishenkilöt hoitavat veroasiansa jatkossa OmaVerossaVarojenjako sijoitetun vapaan oman pääoman rahastostaVerkkolehtien ja -kirjojen arvonlisäverotusta kevennetäänKatso-tunnistukseen tarvitaan uusi rooliVarmenteet haettavissa palkkahallinnon tietojärjestelmiinYhteisöjen tulolähdejaon poistamisen eduskuntakäsittely siirtyySauna-, spa- ja uimapalvelutFiskaalisten kassajärjestelmien käyttöönottoa selvitetäänOsakekaupan asiantuntija-, asiakirja- ja due diligence -palvelutAutopaikkojen vuokraamisen arvonlisäverollisuusVerokortti uudistuu vuonna 2019Verohallinto voi antaa päätöksiä tiedoksi sähköisestiMusiikintekijöiden Teosto-korvausten verottaminen elinkeinotulonaRolex-kello lahjaksi eläkkeelle siirtyvälleKatso-tunnistus käytössä 2019 loppuun saakkaEnnakkoratkaisu muuttui päinvastaiseksiKatso-tunnistamisen tilalle Suomi.fiYhteisöjen tulolähdejako poistuu ensi vuoden alussaEnnakkoperintärekisterin tarkistuskäytäntö muuttuuOppilaiden hierontapalvelujen myynnin arvonlisäveroPeiteltyä osinkoa vältetystä arvonlisäverostaArvonlisäverovähennykset osakaspysäköinnistäPoikkeuksellinen osingonjakomenettelyMajoitustoiminnan arvonlisäverotusVerotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessaHammasimplanttien myyntiEsiintyjät voivat tulevaisuudessa hakeutua arvonlisäverovelvollisiksiTukihenkilön matkakustannukset ja verovähennyksetVapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessaFreelancerin tuloverotusPääomavastikkeiden tulouttaminen asunto-osakeyhtiössäVerohallinto uudisti matkakustannusohjeensaPääomalainaksi muutetun myyntisaamisen vähentäminen menetyksenäAutoveron alennus poistuu takseiltaUusi verosopimus Espanjan kanssaPeitellyn osingon ohjeistusta muutettiinMaaperän puhdistaminen ja rakennuksen purkaminenPurkukulujen arvonlisäveron vähentäminenTyönantajan kustantaman koulutuksen verotusLainan järjestelypalkkion jaksottaminenAlaikäiselle lisätty peitelty osinkoErityisryhmille tarkoitettujen liikuntapalvelujen arvonlisäverotusVauvauinti, uimakoulu ja kuntosalin starttikurssiLahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennusYrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessaYhtiön palkkavelat ja muut velat osakkaalleLuottamuksensuoja pienensi kiinteistöveron määrääArvoseteleiden arvonlisäverotus muuttuuTyöpanososingon ansiotuloveron välttäminen kommandiittiyhtiön avullaHammashoitoon tavanomaisesti liittyvä tavaraOhje maksujen käyttämisestä eri verojen hyväksiIrtisanomisen jälkeiset eläkevakuutusmaksut olivat palkkaaElinkeinotoiminnan käsite laajenee kiinteistöliiketoimintaanSiirrettävät rakennukset tulkittiin kiinteistöiksiYhteisöjen tulolähdejako poistuu 2019Kollektiivisen lisäeläkevakuutuksen maksut tulkittiin palkaksiHallitus tutkitutti varainsiirtoveron vaikutuksiaJatkossa Verohallinto päättää, milloin yhteisöjen verotus päättyyHallitus eri mieltä alennettujen arvonlisäverokantojen määrittelystäOmistajavaihdos ja tappiontasaus henkilöyhtiössäLiikalaskutusta koskevan palautuksen arvonlisäveron kohdistaminenVirheellisen poistomenetelmän oikaiseminenSairaankuljetukset alihankintanaOptikon suorittaman näöntutkimuksen edelleenmyyntiUrheiluseuran puhvettitulotRistikkolehtien ja -kirjojen arvonlisäverotusVerovapaat matkakustannusten korvaukset 2018Vuoden 2018 luontoisetujen laskentaperusteetAsunnon ja työpaikan välisten matkojen vähennyksetKoti ei ollut varsinainen työpaikkaLaskutuspalveluyritysten maksamat matkakustannusten korvauksetTyöterveydenhuollon osapalvelujen arvonlisäverollisuusKampaamojen tuolinvuokrauksesta ja varastointipalveluista uusia ohjeitaOman käytön arvonlisävero kanta-asiakaspisteiden käytöstäVeronkorotusta koskevaa harkintavaltaa rajataanVerohallinnon palvelut puutteellisia marraskuun alussaSukupolvenvaihdoksen rajaaminenTyönantajan ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutuksetPurkaminen ja rakentaminen samassa urakassaHotelli- ja leirintäaluetoimintaan verrattava majoitustoimintaLiikuntapalvelujen arvonlisäverokantaOsakeyhtiön, henkilöyhtiön ja yksityisyrityksen sukupolvenvaihdosOsinkotulojen verotusVeron perusteen enimmäismääräVälillisten kustannusten osuuden laskeminenHallitus laatii verotuksen tiekartanLomamökin vuokratulon hankkimisesta aiheutuneet menotYritysjärjestelyn asiantuntijakustannusten vähennyskelpoisuusOsakeyhtiön purkautuminen verotuksessaLääkärikeskus ostaa palveluita ammatinharjoittajilta
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2024