Rolex-kello lahjaksi eläkkeelle siirtyvälle26.9.2018 | © Talousteema OyKorkein hallinto-oikeus katsoi (KHO:2018:131), ettei hallituksen puheenjohtajan eläkkeelle siirtymisen yhteydessä saama Rolex-kello ollut tavanomainen ja kohtuullinen merkkipäivälahja. Veronalaista tuloa oli kuitenkin vain se osa, joka ylitti yhtiön muille eläkkeelle lähteneille työntekijöille antamien tavanomaisten ja kohtuullisten lahjojen arvon.Yhtiön sisäisen ohjeen mukaan eläkkeelle jäännin yhteydessä yhtiö oli muistanut 60 vuotta täyttäneitä henkilöitä joko taulutelevisiolla, kannettavalla tietokoneella, polkupyörällä tai kristallivaasilla.
Kun hallituksen puheenjohtaja jäi eläkkeelle vuonna 2011, hän sai merkkipäivälahjana 12.920 euron arvoisen Rolex-kellon. Verotusta oikaistiin hänen vahingokseen ja veronalaisiin tuloihin luettiin kellon arvo kokonaisuudessaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hallituksen puheenjohtajan saama rannekello ollut tavanomainen ja kohtuullinen merkkipäivälahja.
Yhtiön eläkkeelle lähdön vuoksi antamissa lahjoissa oli kuitenkin kyse yhtiön koko henkilökunnan saatavilla olleesta edusta. Asiassa ei ollut väitetty, etteivät muun henkilökunnan saamat lahjat olleet tavanomaisia ja kohtuullisia.
Tämän vuoksi hallituksen puheenjohtajan veronalaiseksi tuloksi ei ollut tullut lukea sitä osaa hänen saamansa lahjan arvosta, joka vastasi sen lahjan arvoa, jonka hän olisi saanut, jos yhtiö olisi antanut hänelle lahjan, joka olisi vastannut yhtiön muille eläkkeelle lähteneille työntekijöille antamia tavanomaisia ja kohtuullisia lahjoja.
Lassi Mäkinen