Lahjaveron huojennus hylättiin taserakenteen perusteella11.12.2018 | © Talousteema OyKorkein hallinto-oikeus hylkäsi 7.12.2018 tiukassa 3 – 2 äänestyksessä perintö- ja lahjaverolain mukaisen sukupolvenvaihdoksen huojennuksen yhtiön taserakenteen ja tulolähdejaon vuoksi (KHO:2018:163).Lääkäri harjoitti toimintaansa täysin omistamansa osakeyhtiön muodossa.
Hän aikoi luovuttaa 12,2 prosenttia yhtiön osakkeista kullekin lapselleen, jotka oli tarkoitus valita yhtiön hallituksen jäseniksi. Lapsilla ei ole lääketieteen koulutusta eivätkä he työskentele alalla.
Yhtiön lääkäritoimintaa oli verotettu elinkeinoverolain mukaan sekä vuokraus- ja sijoitustoimintaa tuloverolain mukaan henkilökohtaisena tulolähteenä.
Henkilökohtaisen tulolähteen tulot ovat olleet elinkeinotoiminnan tuloihin verrattuna vähäiset.
Henkilökohtaisen tulolähteen varojen sekä sen omistamien tuloverotuksessa elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluviksi katsottujen taulujen ja juhlarahojen osuus yhtiön taseen bruttovaroista oli kirjanpitoarvoltaan 81,7 prosenttia ja käyvältä arvoltaan 93 prosenttia.
Yhtiön varallisuus koostui siten lähes täysin sen elinkeinotoiminnan ulkopuolisista varoista. Näiden varojen ei osoitettu olevan tarpeen elinkeinotoiminnan harjoittamisessa eikä sen jatkamisen tai työpaikkojen säilymisen turvaamisessa yrityksen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.
Yhtiön edellä mainittuja varoja ei pidetty perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina varoina eikä niitä tullut ottaa huomioon laskettaessa osakeyhtiön yritysvarallisuutena maksuunpanematta jäävän veron osaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 2 momentin mukaisesti.
Lassi Mäkinen