Talousteema Oy
   
Talousteema Oy
Etusivu Blogi Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Yrittäjän elämä on kiehtovaa
17.3.2026 | © Talousteema Oy

Tänään 17.3.2026 tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun perustin ensimmäisen yritykseni. Olen onnellinen, että uskalsin tehdä sen. Yrittäjäelämä on ollut mielenkiintoista ja elämisen arvoista.

Sukunimeni mukaisesti mottoni on: ”Yrittäminen on mäkistä.” Sellaista olen halunnut sen olevankin. Vaikeita aikoja on joskus ollut, mutta vaikeudet kuuluvat elämään. Mikään ei tuntuisi hyvältä, ellei joskus olisi huonoja aikoja.

Olen aina halunnut tehdä jotakin sellaista, jota muut eivät uskalla tai osaa. Yrittäminen on tarjonnut siihen tilaisuuksia.


Olin rohkea, kun kolmekymppisenä aloitin yrittämisen. Minulla oli kaksi pientä lasta, velkainen asunto ja suurituloinen työpaikka. Silti halusin ottaa riskin ja toteuttaa unelmani.

Aluksi vedin perheeni talouden äärimmäisen tiukaksi, koska turvalliset palkkatulot loppuivat, ja vähäiset säästöni sitoutuivat yritykseeni.

Suin päin en suden luolaan mennyt, vaan toimin harkiten. Olin vuosia haaveillut yrittämisestä, pari vuotta suunnitellut sitä ja alussa olin puolitoista vuotta osa-aikainen yrittäjä.

Yrittämiseni alkoi jo ennen kuin perustin yrityksen. Tein suunnitelmia ja hain lainaa. Mietin markkinointikeinoja ja sanomia. Valitsin yritysmuodon ja toiminimen. Hankin ensimmäiset asiakkaatkin etukäteen, vaikka aloitin työnteon niille vasta yrityksen perustamisen jälkeen.


Tilitoimistoni ei paaponut verottajaa

Valitsin tilitoimistoalan, koska minulla oli kaksiosainen koulutus ja työkokemus: yritystalous ja tietotekniikka. Tilintarkastajana en olisi voinut hyödyntää atk-taitojani, ja ohjelmistotuottajana en olisi voinut hyödyntää riittävästi yritystalouden osaamistani.

Suunnittelin, että yritykseni kasvaisi suureksi, mutta se ei ollut mikään startup. Silloin pankit rahoittivat yritystoimintaa, eikä bisnesenkeleitä vielä ollut.

Minulla oli hyvä tarina yritykseni perustamiseksi, mutta se oli vain itseäni varten.

Kun tilitoimistot yleensä palvelivat verottajaa ja vain sivutoimisesti yrittäjää, käänsin tämän toisin päin. Ideana oli tuottaa tietoa yrityksen johtamiseen ja vain sivutoimisesti tuottaa verotuksessa tarvittavat tiedot. Tämä idea toimi.

Asiakkaita tuli kiihtyvällä tahdilla lisää. Piti palkata työntekijöitä.

Päätin, etten palkkaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat työskennelleet itsensä pilalle muissa tilitoimistoissa. Halusin henkilökohtaisesti opettaa, miten me tuotamme palveluja asiakkaille. Tämäkin idea toimi.

Meillä oli hyvä henki. Asiakkaat olivat tyytyväisiä, kun henkilökunta palveli heitä tyytyväisinä.

Tilitoimistoni maine levisi. Niihin aikoihin alkoi tilitoimistoketjujen muodostuminen. Kolme ketjuuntumisen käynnistäjää halusi ostaa tilitoimistoni.

Elimme silloin hullua 1980-luvun lopun kasinotalouden aikaa, jolloin pankit suorastaan tyrkyttivät rahaa yrityksille. Hintatarjoukset tilitoimistostani olivat niin runsaita, että päätin myydä, vaikka en ollut aikonut sitä tehdä milloinkaan.


Tilitoimisto, joka ei tehnyt kirjanpitoja

Tässä vaiheessa perustin uuden tilitoimiston, joka oli aivan erilainen kuin mikään muu alan tilitoimisto.

Senkin yrityksen tarinan olisin voinut kertoa muutamassa minuutissa pääomasijoittajille, mutta en tarvinnut rahoitusta, koska olin saanut hyvän hinnan edellisestä tilitoimistostani.

Päätin, että keskityn vain yrittäjien neuvontatyöhön ja annan kirjanpidot muiden tilitoimistojen hoidettavaksi. Näin en tarvinnut henkilökuntaa lainkaan.

Kasinotalouden aika loppui ja alkoi synkkä lama 1990-luvun alussa. Hyviä yrityksiä meni konkurssiin ennennäkemätön määrä, ja työttömyys nousi ennätyksellisen suureksi. Moni yrittäjä ajautui vuosikymmeniksi velkavankeuteen. Moni heistä sairastui, ja liian usea teki itsemurhan.

Autoin asiakkaitani selviytymään vaikeuksistaan. Neuvottelin asiakkaideni pankeissa lainojen vapaavuosista ja jopa lainojen anteeksiantamisista, ja onnistuin, koska pankinjohtajatkin tunsivat vaikean taloustilanteen.

Sovin asiakkaideni tavara- ja palvelutoimittajien kanssa maksujen siirtämisistä myöhemmäksi ja tulevien ostojen pidemmistä maksuehdoista. Kaikki suostuivat, koska tunsivat tilanteen ja halusivat pitää hyvän asiakkaan. Hintojakin alennettiin, mm. vuokria.

Laman aikana meni konkurssiin vain yksi asiakkaani, joka otti yhteyttä, kun oli lukenut haastatteluni lehdestä. Se oli aivan konkurssin partaalla, mutta saimme sen talouden tyydyttävään kuntoon, koska yrittäjä kuunteli, mitä neuvoin. Valitettavasti roskapankki Arsenal teki kohtuuttoman päätöksen ja vei yrityksen kuitenkin konkurssiin.

Suurissakin vaikeuksissa olevat asiakkaani maksoivat laskuni oikea-aikaisesti, vaikka laskujen summat olivat isoja, sillä olin tehnyt niille paljon työtä. Ansaitsin rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntui vähän pahalta.

Lohdutin itseäni ajatuksella, että lääkärikin veloittaa isoja hintoja sairailta potilailtaan.

Vaikka minulla meni hyvin, sain kuitenkin tarpeekseni tilitoimistoalasta. Olin kyllästynyt siihen, että muut tilitoimistot eivät ymmärtäneet, miten niiden pitäisi toimia, eikä edes oma esimerkkini auttanut lisäämään niiden ymmärtämystä. Ennustin alan näivettyvän byrokratian toteuttajaksi, mikä on sittemmin tapahtunutkin.

Päätin taas tehdä jotakin sellaista uutta, jota muut eivät osaa. Sen tuli liittyä yritystalouteen ja tietotekniikkaan. Halusin lisätä tilitoimistojen ymmärrystä yrityksen talousasioiden todellisuudesta, koska olin pettynyt alan pysähtyneisyyteen.


Verkkolehtiä ei vielä ollut missään

Perustimme vaimoni kanssa yritystalouteen erikoistuneen verkkolehden vuonna 1999, jolloin isot mediatalot eivät vielä tajunneet, että verkkolehdet ovat tulevaisuuden suunta. Nykyisin kaikilla lehdillä on verkkoversio, vaikka paperilehdet sinnittelevät vielä mukana.

Alku oli vaikeaa. Verkkolehtiä ei ollut missään, joten niille ei ollut ohjelmistojakaan. Suunnittelin ohjelmiston itse ja ostin koodaustyön innokkailta nuorilta miehiltä, joiden opinnotkin olivat vielä kesken.

Toinen vaikeus olivat hitaat tietoliikenneyhteydet. Silloin nykyisen kaltaiset laajakaistat olivat harvinaisia. Hitaat modemit pirisivät hyllyillä, kun tiedot kulkivat puhelinlinjoja pitkin.

Aloitimme mainosrahoituksella, mutta se osoittautui vaikeaksi, koska kohderyhmämme olivat taloushallinnon ammattilaiset, joihin kohdistettua mainontaa oli vähän.

Teimme rohkean ratkaisun. Päätimme luopua mainoksista ja laskuttaa lehden lukijoita.

Kysyimme silloisilta lukijoilta, mikä olisi sopiva hinta. Suurin osa vastaajista tarttui 50 euron hintaan vuodessa, mikäli luovumme mainoksista. Valitsimme tämän hinnan tietämättä tarkasti, mihin se johtaa.

Kassavirta oheni hälyttävästi. Tilanne muuttui erittäin vakavaksi. Laitoin koko omaisuuteni likoon yrityksen pelastamiseksi.

Tämä onnistui. Yrityksen talous toipui mutta hitaasti. En itse nostanut palkkaa, vaan yritys maksoi antamaani lainaa takaisin. Se oli kassavirran kannalta kevyt ratkaisu, koska siitä ei tarvinnut maksaa veroja eikä sivukuluja.

Lehden toimittajat eivät olleet kuukausipalkalla vaan he olivat yrittäjiä tai freelancereita. Tämäkin oli hyvä ratkaisu. Yrityksellä ei ollut työnantajan taakkaa. Toimittajat saivat tehdä työnsä missä ja milloin tahansa sekä saivat työstään korvauksen, kun juttu oli sovittuun päivään mennessä valmis.

Ajan mittaan lehti tuotti riittävästi, yritys maksoi lainani pois ja alkoi maksaa osinkoakin.

Siinä vaiheessa olin eläkeiän kynnyksellä ja halusin vielä tehdä jotakin aivan uutta, jota kukaan muu ei osaa samalla tavalla tehdä.

Olin maksanut korkeita YEL-maksuja, joten olin saamassa tyydyttävän eläkkeen. Silti en hetkeäkään ajatellut, että lopettaisin työnteon.


Koulutusta uudella tavalla

Vuonna 2014 jäin eläkkeelle ja ryhdyin taloushallinnon ammattilaisten kouluttajaksi. Vaimoni hoiti koulutusten myynnin ja keksi monta ideaa, miten saimme salit täyteen.

Hän käänsi ajatukseni, kun halusin tuottaa koulutusta, jota mielestäni taloushallinnon ammattilaiset tarvitsevat. Hän ehdotti, että tuotamme koulutusta, jota nämä ihmiset haluavat. Tässä on suuri viisaus.

Ihmiset eivät aina tiedä, mitä he tarvitsevat, mutta he tietävät, mitä he haluavat, ja sitä he ostavat.

Olisin esimerkiksi halunnut kertoa kirjanpitäjille kassavirtalaskennasta, mutta niihin tilaisuuksiin ei olisi tullut riittävästi väkeä. Kerroin sen sijaan, miten perinteisen kirjanpidon voi tehdä helpommin kirjanpitolakia noudattaen.

Koulutustilaisuuksiemme hinta oli halpa. Tämä toimi, koska oli kysymys kapasiteetista. Jos tilaisuuteen tuli halvalla hinnalla 50 henkilöä, rahaa tuli kassaan enemmän kuin, jos koulutusta olisi myyty kovalla hinnalla ja saatu paikalle vain viisi henkilöä.

Hinta saatiin edulliseksi myös pitämällä kolmen tunnin tilaisuus koko päivän tilaisuuden sijaan. Silti aineisto kattoi pitemmän tilaisuuden asiat. Säästimme sali- ja matkakustannuksissa.

Lyhyt koulutusaika houkutteli. Pitkältä saapuvat osallistujat ehtivät hyvin tilaisuuteen, ja läheltä olevat osallistujat saattoivat vielä tehdä puolen päivän työt.

Tarjosimme osallistujille mahdollisuuden ottaa jälkikäteen yhteyttä, jos tilaisuuden aiheista tulee kysyttävää. Tätä he kertoivat arvostavansa, vaikka kaikki eivät sitä käyttäneet.


Uuden sukupolven taloussovelluksia

Korona sulki vuonna 2020 mahdollisuuden jatkaa koulutuksia. Niitä olisi voitu pitää etänä, mutta sellaisissa ei ole lähiopetuksen tunnelmaa. Niinpä päädyin taas tekemään jotakin aivan muuta.

Olin verkkolehden perustamisesta syntyneistä talousvaikeuksista lähtien tehnyt kirjanpitoa ja taloussuunnittelua kassavirtalaskentaa noudattaen. Käytin apuna Excel-taulukkolaskentaa.

Kun koulutustyöt loppuivat, päätin ryhtyä koodaamaan kassavirtalaskennan sovelluksia.

Aluksi vuonna 2020 koodasin kassakirjanpidon sovelluksen, jolla olen nyt laatinut kuuden tilikauden kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä hionut ohjelmistoa helppokäyttöisemmäksi.

Viime vuonna aloitin kassasuunnittelun sovelluksen koodaamisen. Se on valmis ja olen ottanut sen käyttöön, mutta siinä on paljon paranneltavaa.

Vielä en tiedä, milloin annan koodaustyöni tulokset myyntiin muiden käytettäväksi. Vaikka niissä on vielä hiottavaa, testaustyöni on osoittanut, että ne toimivat ja ovat tehokkaat.

Olenko tehnyt turhaa työtä, kun tekoäly koodaa nopeammin kuin ihminen?

Varmasti työni olisi edistynyt nopeammin, jos käytössäni olisi ollut nykyisen kaltainen tekoälyjärjestelmä, mutta kokonaan tekoäly ei olisi pystynyt näitä sovelluksia tuottamaan.

Tekoälyltä puuttuu mielikuvitus, jonka avulla syntyy perusratkaisuiltaan uudenlaisia sovelluksia. Kassavirtasovellukseni ovat juuri sellaiset. Samankaltaisia ei tietääkseni ole missään.

Parhaillaan tutkin mahdollisuutta tehostaa koodaustyötäni tekoälyn avulla. Tällä on iso merkitys, koska olen jo vanha mies ja haluan saada kassavirtakokemukseni laajasti hyötykäyttöön.

Olen tehnyt kassakirjanpitoa ja kassasuunnittelua puolet koko yrittäjyysajastani. Hetkeäkään en ole ajatellut, että olisin väärällä polulla.

Tiedän varmasti, että kassavirta-ajattelu tulee yleistymään jatkossa. Se on jo alkanut. Moni yritysjohtaja puhuu nykyisin kassavirrasta, kun aikaisemmin he puhuivat voitosta.

Kassakirjanpito on helppoa ja nopeaa, mutta silti kirjanpitolain mukaista. Se on myös kassasuunnittelun seurantajärjestelmä.

Kassasuunnittelu tuottaa tietoa yrityksen rahan riittävyydestä tulevaisuudessa. Sen avulla yritys voi välttää konkurssin ja kasvaa terveesti.

Teen edelleen joka päivä työtä yrittäjänä, koska yrittäminen on kiehtovaa elämää. Kun parhaillaan opiskelen tekoälyn hyödyntämistä koodaustyössä, se on minulle normaalia.

Olen koko ikäni halunnut oppia uutta. Tietotekniikka on ollut tässä asiassa antoisin haasteeni. Se on muuttunut valtavasti 1960-luvulta, jolloin koodasin ensimmäiset ohjelmani.

Lassi Mäkinen

Yrittäjän elämä on kiehtovaaYrityssäästämisellä alkurahoitus uusyritykselleYritysjohtajat suunnistavat ilman kompassia ja karttaaMitä yrittäjä odottaa tilitoimistolta ja mitä saa?Kassavirtalaskenta yleistyy hitaasti mutta varmastiTaseen vaaleanpunaiset valheetTuloslaskelman anatomia paljastaa kirjanpidon sairaudenVoiko kassavirtaa ennustaa vuodeksi eteenpäin?Suunnitteletko yrityksen perustamista?Arvonlisäverotus on toisenlaista kuin väitetäänTilitoimisto myy sitä, mitä yrittäjä haluaaSuomi on menossa kohti amerikkalaista terveydenhuoltojärjestelmääSuomen talousongelmat pahenevat edelleenMiksi suomalaiset eivät nyt kuluta, kun pitäisi kuluttaa?Konkurssit lisääntyvät ja yrittäjät vähenevätKahdenkymmenen euron puhelinedun verottaminen on pilkunviilaustaToiminta lakkaa, jos talous sakkaaMaahanmuuttajia tarvitaan yrittäjiksiTulevaisuustieto elintärkeää päätöksenteossaRaimo Sailaksen sokea pisteMitä eroa on yrittämisellä ja sijoittamisella?Mitä eroa on säästämisellä ja sijoittamisella?Älä luota lakisääteiseen kirjanpitoon ja tuloslaskelman voittoonPitäisikö Petteri Orpon jättää konkurssihakemus käräjäoikeuteen?Onko negatiivinen oma pääoma taloudellinen ongelma?Sijoituksen reaalituotto ei ole millään tavoin reaalinenPankit vaanivat tilitoimistojen apajiaKirjanpito tuhlaa arvokasta työaikaaOlen yli 50 vuotta laskenut väärinEkonomistit seuraavat vääriä talouslukujaVoittaako yritys rahaa vai pääomaa?Mitä pitäisi tehdä, kun rahat alkavat loppua?Alv:n alarajahuojennuksen tilalle tarvitaan parempi menettelyMaksetaanko osingot voitoista?Modernia kassavirtalaskentaa YhdysvalloissaYritysjohdolle tuoretta tietoa rahan riittävyydestä tulevaisuudessaHoltitonta taloudenhoitoaElämme talouden satumaailmassa irti todellisuudestaMitä hyötyä on voitosta?Yritysmuodoksi riittää pelkkä yritysTaas nollatutkimus yrittämisestäDigitalisaatio ja epärehellisyys käsi kädessäKonkurssit lisääntyvät ja valtio hyötyyVerohallinnolta lepsu ohje epäselvän lain tulkitsemiseksiKirjanpitolain vähäisyyttä koskevien pykälien hyödyntäminenPienille yhdistyksille luotiin turha ”tilinpitomalli”Verosihteerin lähettämä selvityspyyntö tuli kalliiksi tilitoimistolleMihin tasetta oikeastaan tarvitaan?Mihin tuloslaskelmaa oikeastaan tarvitaan?Vuosi vaihtui ja talous kuihtuu – mistä valoa talouteen?Kansanedustajien joululahja yrityksilleVirtuaaliviivakoodista maksutietokoodiVääjäämättä päädytään yhteen yritysmuotoonValhe, emävalhe, tilasto, tilinpäätösAutomaatio ei vähentänyt kirjanpitäjien määrääVaromatonta liikevaihdon laskentaaKatsekontakti, hymy ja tervehdys eivät maksa mitäänVerohallinto siirtää taas omia tehtäviään yrittäjilleKirjanpitolaki on uudistettava pikaisestiMoni yrittäjä lopettaa, jos YEL-maksut nousevatPitäisikö palkanlaskijoiden mennä lakkoon?Asunto-osakeyhtiön talousarvion lakiperusteinen umpisolmuAsunto-osakeyhtiöt laativat kirjanpitonsa liian vaikeastiMiten meidän käy, kun Venäjä tuhoaa taloutensa?Ukrainan sota vahingoittaa suomalaisiakin yrityksiäTaloushallintoalan tulevaisuusPienyrityksen elämä on turvatontaTaitamattomasti säädetty varojenjaon rajoitusOn parempi tehdä oikeita asioita väärin kuin vääriä asioita oikeinEntiset pimeät taksit ovat nyt laillisiaKorona muutti koko loppuelämäniKevytyrittäjäpalvelun kirjanpito vedettiin umpisolmuunSuomeen tarvitaan selluvero, sahavero ja kaivosveroHoidatko raha-asioitasi kuin Suomen valtio?Tarjoatko asiakkaallesi, mitä hän tarvitsee vai mitä haluaa?Yrittäjän terveys ei tunnu kiinnostavan ketäänYrittäjien kaivettava taistelukirveet esiinYritysverotusta voidaan ja pitääkin muuttaaKassavirta-ajattelu 11: ElämänasenneKassavirta-ajattelu 10: Melkein kaikki konkurssit voidaan välttääKassavirta-ajattelu 9: Kassavirtaverotus on oikeudenmukaistaKassavirta-ajattelu 8: Kassavirtaan perustuva tilitoimistopalveluKassavirta-ajattelu 7: Kassavirtalaskennan ohjelmistotValtiokonttori tulkitsee kustannustukilakia väärinKassavirta-ajattelu 6: Tehokasta kirjanpitoa suoraan tiliotteistaKassavirta-ajattelu 5: Kassasuunnittelu valaisee tulevaisuudenKassavirta-ajattelu 4: Iso hanke imee kassan kuivaksiKirjanpitolautakunnan lausunto tilinpäätöksen allekirjoittamisestaKassavirta-ajattelu 3: Sesonkivaihtelut kurittavat kassavirtaaKassavirta-ajattelu 2: Vahva kassavirta parantaaKassavirta-ajattelu 1: Kassavirtalaskenta maanläheistäMaksullinen verkkolaskutus on kehityksen jarruYhdenkertainen ei ole yksinkertaistaTilinpäätös valmistui heti seuraavana aamunaVaihtoehto Verohallinnon tilitoimistolleVerohallinto perustaa ”ilmaisen” tilitoimistonMiksi kirjanpito-ohjelmia on vaikea käyttää?SapattivuosiEduskunta pudotti pommin kirjanpitolautakunnan pöydälleTilitoimistovero rasittaa tilitoimistojen asiakkaitaYrittäjän nähtävä pitemmälle kuin ekonomistitVerotusta koodataan umpisolmuunKorona jättää jälkiä elämäämmeHallituksella väärä näkökulma työllistämiseenTilinpäätöksissä liikaa klappiaKovia kokeneet ja fiksut pärjäävätYrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksiPienet tilitoimistot voivat pelastaa SuomenYrittäjän piinakevätValmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaanKassavirtalaskenta voittaa kuusi nollaAvaan kirjanpitoni ytimenKoodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksenHinta on tunneasia ostajalle ja myyjällePöytäkirja voi olla väärä todisteKompastuin Verohallinnon kielivirheeseenHerätys Verohallinto, elämme 2000-luvulla!Ilmasto-ongelma ei ratkea roskalaatikoillaEi saa suosia pientä tilitoimistoaPerustin osakeyhtiön ja yllätyinMiten tilitoimistot selviytyvät?Piiloverotus raskaampaa kuin avoin verotusTilitoimiston uusi suuntaOvela tilitoimistoalan valtausjuoniKirjanpitolain reliikitRahanpesun valvonta maksaa 355 euroaYrittäjiin kohdistuvaa vihapuhettaKateuden ryydittämää yrittäjien noitavainoaOsakeyhtiö on mainettaan parempiYrittäjä on monen sortin velvollinenSuomalaiset ovat tarkkoja talousasioissaHe ansaitsevat paremman työn ja elämänTilitoimistot tienhaarassa: täysautomaatio vai asiantuntijapalveluOsakepääomarajan poistamisesta tuli torsoTilinpäätökset laaditaan liian vaikeastiKuka maksaa turhan työn?Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekojaSuomen valtiosta on tullut digiterroristiKotitarkastajat nelihenkisiin perheisiin – onko totta?Tulevaisuudessa vain osakeyhtiöitäYötöitä kirjanpitäjille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisterissä on päivämäärävirheHallitus mahdollistaa ihmisten säästöjen ryöstämisenKiristyvästä tietosuojasta paineita luottotietoyhtiöillePuolen vuoden musta aukko asuntoyhtiön taloudessa”Joskus tulee virheilmoitus, joka sitten häviää itsestään”Kassavirtahanke täyttää 15 vuottaTulorekisteri – kenen byrokratiaa se keventää?Aika ja raha – yrittäjän kaksi stressiäSuomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinpäätöstä ei saa muuttaa”Kuuden euron simmi”Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyllä pärjäävät, mutta suuret…Tuntemattomat tilinpäätöskaavat suojaavat yrittäjää vainoltaMiten valvonta ”laaditaan”?Miksi yrittämisen byrokratia tuntuu kevyeltä?Arvonlisäverolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto järjestää kirjanpitäjien hirttäjäiset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee”Posti kulkee, kun Kusti polkee”Puhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti”Itselleen sika kiusan tekee…”Kolmen vuoden säännön anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyhä osinkoverotus – ”Miks kaiken pitää aina muuttua?”Vain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTyö on antamista – ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpidätykset tarpeetonta näpräämistäAuto kirjanpidossa – auto ei kirjanpidossa – auto jälleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti tärkeimmän investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, Hämeenlinna, Oulu ja HelsinkiPienessä yrityksessä ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelustaSeura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"Juha Sipilä haluaa Suomeen 110.000 uutta työpaikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa”Tämä on aivan hevon humppaa”Tekisinkö tilinpäätöksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2026